Olen ikionnellinen, kun pakkaset hellittivät. Minähän en ole pakkasten ystävä yhtään, mutta ei ole kyllä kroppanikaan. Iho kuivuu, huulet rohtuvat, kynnet katkeilevat, hiukset sähköistyvät. Olen lotrannut harvinaisen paljon käsivoidetta parin viikon aikana, ja kun mun ihanalta tuoksuvat BubbleT-vartalovoiteeni näytti loppumisen merkkejä, tilasin eleveniltä äkkiä uuden, ison putelin. Toden totta, ihoni voi paremmin tämän ansiosta, ja voi olla, että se voisi paremmin minkä hyvänsä body lotionin ansiosta, mutta kun niitä muita en vaivaudu käyttämään. Tämä tuoksuu niin ihkulta, että käytän sitä oikein mielelläni.
Ihana Cult51-voide otti ja loppui sekin. Näytepurkki (10 ml) kesti silti kauemmin kuin olin odottanut, ja melkein olin jo tilaamassa tätäkin lisää karmeasta hinnasta huolimatta, mutta sittenhän kävi niin, että mun kräämirahat menivätkin valtiolle… (*räps*) Kicksillä oli onneksi nyt -20%:n tarjous päivä- ja yövoiteista, ja ostin korvikkeeksi Biothermin kosteuttavan yövoiteen sillä systerin antamalla lahjakortilla. Ehkä Cult51 ja minä tapaamme vielä joskus, tiedä häntä.
Tänään olen uutta kokemusta rikkaampi, sillä olin ekaa kertaa elämässäni yksin koiran kanssa lenkillä. En ole 50 ikävuoteni aikana ikinä ennen taluttanut koiraa. Johtuen siitä, että meillä kotona koiraa ei koskaan ollut, ja ekaluokkalaisena sairastuin allergiaan. Meillä on nyt toista viikkoa anopin koira hoidossa, kun anoppi itse on etelänmatkalla. Nella on asustanut meidän allashuoneessa (eräänlainen varastohuone, saanut nimensä siitä että lattian alla on alunperin ollut keskeneräiseksi jäänyt uima-allas) ja ulkosalla. Muina hoitokertoina Nella on ollut ulkona ja autotallissa, mutta nyt on ollut niin kylmä, että ressukan on ollut pakko päästä lämpimiin tiloihin. Nella on dreeveri ja tottunut ulkoilmaelämään, joten ei siinä mitään. Mä puolestani olen vetänyt noita lääkkeitäni, jotta keuhkoni selviävät tyypin allashuoneasustelusta.
Meidän lenksu sujui oikein hyvin, joskin ensimmäinen kilometri kului lähinnä siihen, että jokaista auraustolppaa ja hangessa olevaa keltaista läikkää piti haistella pitkään ja hartaasti. Vähän rassaavaa, mutta miten sitä voi pieneltä sellaista iloa kieltää, kun kuono ja koko koiruus värisivät innosta ja ihastuksesta siinä haistellessa. Pari viimeistä kilsaa tultiinkin sitten lujaa, kaveri juosta töpötti korvat lurpsuen heti kun sai siihen vähänkin tilaisuuden. Olin aivan puhki ja hikinen kun päästiin kotiin, vaikka me oltiin kävelty vain se reitti, jonka mä yleensä hölkkään. Ulkoilmassa Nellan hilse ja pöly ei keuhkojani ärsyttänyt.
Voih, kun olis kiva omistaa oma koira! Millekähän rodulle sitä voisi siedättyä…