Kahdeksantoista vuotta sitten oli jokseenkin samanlainen kostea, (vuodenaikaan nähden) lämmin, pimeä ja märänharmaa marraskuun ilta, kun lähdimme isännän kanssa Rauman synnärille. Sairaalaviikkoni aikana sää kylmeni, lumi satoi maahan ja kun palasimme kotiin, olikin 15 astetta pakkasta. Pieni nyytti sai aivan liian aikaisin ilkeän RS-viruksen, jonka takia vietimme osan joulunpyhistä Porin keskussairaalan lastenosastolla. Muistan vielä, miten vietin yötkin sairaalassa Juhon luona, ja säälin pientä Elli-vauvaa, joka makasi samassa sairaalahuoneessa saman viruksen kourissa hengityskoneessa aivan yksin. – Pian kävi kuitenkin ilmi, että Ellillä oli kotona kaksoissisko Nelli, jota äidin piti myös hoitaa.
Nyt tuo Elli-neidin sairaalakaveri on isänsä kokoinen nuorimies, joka pitää kunnia-asianaan olla siististi pukeutunut, syö kaiken mikä ei liiku (tämä on totta, kerran jopa palan Swifferin ihmesientä kun luuli sitä vaahtokarkiksi), pitää elokuvista ja suurimmaksi osaksi ihan järjellisestä musiikista, ja hankki itselleen opiskeluiden oheen työpaikan, jossa aloitti viime viikolla.
Kaksi kolmesta tenavasta on nyt täysi-ikäisiä, enkä minä ole itse vanhentunut päivääkään. Peileissä vaan tuppaa nykyään olemaan jotain vikaa. Myyvät kaupoissa viallisia, jotain surkeita kiinalaisvalmisteisia varmaankin.