Mun viime lauantaina hankkimani korkkarit pääsivät tänään viimein pikasuutarille korkolappujen vaihtoon. Alkuperäiset kun olivat niin jäätävän liukkaat, että tiesin heti kenkiä jo liikkeessä kokeillessani, että tarvitsevat vaihdon heti kättelyssä ennen käyttöönottoa. Kengille tuli täten 13 egeä lisää hintaa, mutta kun korkojen korkeus ja kenkien istuvuus on just oikea, en pidä sitä pahana.
Kaksi keväisempää päivää takana, eilen elohopea kipusi 11 asteeseen ja tänään taisi mittarissa olla 8 astetta. Pelkästään auringonpaiste ja lintujen äänet saavat mielen hyrisemään. Huomasin takapihalla lumikellojen nostaneen pienet päänsä ylös nurmikosta. Omenapuussa istui närhipariskunta, etupihan vaahteraa takoi tikka kuin konekivääri, ja fasaanikukko kiipeilee tuon tuostakin joko vesialtaan viereiselle kivikasalle tai keinujen viereen pienelle kumpareelle pörhistelemään höyheniään ja kiljumaan kyykky!!! Keittiön ikkunat loistavat kevätvalossa järkyttävällä likaisuudellaan.
Kaupat tulvivat kevätvaatteita ja totesin vain jälleen kerran mielessäni, että painonpudotus olisi poikaa. Lähes samaan syssyyn tungin kitusiini parit joulutortut kahvin kera, niitäkin kun vielä pakkasesta löytyy. Julia mun touhuja katselikin silleen että mitä ihmettä, ensin hihkut keväästä ja sitten juhlit sitä joulutortuilla – hyvin loogista.
Eilisen ja tämän päivän aikana minussa on virinnyt pieni toivo siitä, että ehkä valon lisääntymisen myötä sitä jaksaisi taas oikeasti elää. Ehkä jopa lähteä lenkille taas pitkästä aikaa (eihän tuo miesflunssa vienytkään kuin pari kuukautta). Lukea jotain, eikä vain lojua lagaamassa aivot kaurapuurona ja leuka kuolassa. Hengittää ja olla läsnä, istua koko painollaan.