Ei sen enempää. Sitä yritän tässä itselleni vakuuttaa. Korjasin viime viikolla 11 pinkkaa kokeita ja kalkuleerasin arvosanat joulutorkkaan. Perjantaina brittineiti saapui kipeänä viikon vierailureissulta Turusta, ja keskimmäinen ajoi peuran kanssa yhteen (poika on ok, auto ei, peura katosi). Eilen kiikutin brittineidin lääkäriin, josta tämä sai niin ankaran hevoskuurin 2 kk kestäneeseen yskätautiinsa, että yrjösi loppuillan otettuaan yhden ainoan kapselin. Tänään vaihtamaan lääkettä. Minä sotkin ensin koko keittiön pikeeriin (kuten joka vuosi, kuvittelen tekeväni hienoja koristeluja ja päädyn onnettomana samoihin vitseihin kuin aina ennenkin), sitten kaadoin lihamakaronilaatikon munamaidosta puolet lattialle ja lopulta tiputin lattialle Duralex-juomalasin, joka tunnetusti hajoaa neljään miljoonaan osaan silloin kun hajoaa.
En ole tehnyt vielä joululahjaostoksia. En ole leiponut joulutorttuja. En ole ripustanut jouluvaloja ulos. Enkä ole hankkinut vielä edes joulukinkkua. Joulukortteja lähetin satsin, mutta ulkomaan postit ovat osittain rempallaan.
Edessä on hektinen viikko. Loma olisi totisesti saanut alkaa nyt jo perjantaista, jotta tässä kaikessa olisi edes jotain toivoa. On jokseenkin ahdistavaa ajatella, että huomenna joulukalenterista aukeaa jo luukku nro 19.